Historia

Upean Väliväylän varrelta löytyy yli 60 vuotta yhtäjaksoisesti toiminut legendaarinen Tirvan tanssilava. Laadukkaat esiintyjät kokoavat tanssikansan Tirvalle kesäsunnuntaisin.Lavaa käytetään myös erilaisten tilaisuuksien pitopaikkana.

Tirvan Lavan synnystä ja alkuvaiheista

1950-luvun puolen välin paikkeilla aikoi liikkua huhuja, että Sippolaan, Kaipiaisten ja Enäjärven alueelle puuhattaisiin tanssilavaa. Tieto sai aikaan liikettä myös tirvalaisten keskuudessa. Tirvan tanssilavahankkeen panivat alulle Tirvan seudun metsästysseura ja Voimistelu- ja Urheiluseura Tirvan Pamaus. Muitakin Tirvalla toimivia seuroja pyydettiin mukaan perustamiskulujen jakamiseksi. Halukkuutta lavahankkeeseen osallistumiseen ei silloin muilla ollut.

Lavan rakentamista koskevat ensimmäiset merkinnät löytyvät Metsästysseuran pöytäkirjoista maaliskuulta 1955. Silloin päätettiin pitää hirsitalkoot. Toukokuussa 1955 Metsästysseuran kokouksessa valittiin 25-miehinen toimikunta toteuttamaan lavan rakentaminen.

Lava päätettiin rakentaa Kiurin virran varrelle, Paasikosken rannalle. Toisena vaihtoehtona oli Tirvajärven Ottolahti, erittäin kaunis paikka sekin. Lavan paikan valinta on osoittautunut mainioksi nykypäivän lisääntyneen ja monipuolistuneen lavan käytön näkökulmasta katsottuna. Esimerkiksi logististen ongelmien ratkaiseminen nykyisellä paikalla on ollut helppoa Ottolahteen verrattuna.

Rakennusporukka sai ohjeeksi rakentaa lavan mahdollisimman nopeasti ja vähintään 500 tanssiparille. Lavan mallia käytiin katsomassa lähiseutujen lavoilta. Lopulliset rakennuspiirustukset laati rakennusmestari Unto Halme. Ensimmäiset talkoot rakennuspaikalla pidettiin 24.5.1955. Avajaistanssit lavalla järjestettiin 23.7.1955. Tanssilava Tirvalle rakennettiin siis ohjeen mukaan nopeasti, alle kahdessa kuukaudessa. Avajaistansseihin lunasti pääsylipun yli tuhat henkilöä.

Lainattu sivulta tirva.fi